|
Tarkoituksena on vangita huomio ja hämmästyttää sekä aiheuttaa hivelevä naurureaktio.
Hahmot ovat siis Bluffon erikoisalaa. Hahmot sopivat esiintymään niin lasten -kuin aikuistenkin tilaisuuksissa.
Esimerkiksi eräs tunnettu TV-kasvo on sulattanut jään monissa yhteyksissä. Kaikki hahmot toimivat mainiosti aivan erikseenkin, mutta yhdistelemällä hahmoja saavutetaan teholuokka, jolloin yleisö suorastaan odottaa, "mikähän tyyppi seuraavaksi ilmestyy esille?". Hahmoja voidaan esittää sekä sisällä, että ulkona. Vaikka hahmot ovatkin pääsääntöisesti ns. "kilttejä", niin valikoimasta löytyy tarvittaessa hieman "tuhmempaakin" aikuisten bileisiin. Valmiiden hahmojen lisäksi Bluffo toteuttaa tilaajakohtaisia kostyymeja erilaisiin teematilaisuuksiin.
Bluffolla on varastossaan kymmeniä hullunhauskoja hahmoja! Tämä kokoelma on ainutlaatuinen koko Suomessa! Kaikki hahmot sisältävät koomillisen jipon.
Eikö olisikin aika metkaa, jos järjestämässäsi coctailtilaisuudessa ovimiehenä seisoisikin liki 3-metrinen Sulttaani?!
|
|