Jannen iskelmäura alkoi klassisesti - Unirecords etsi aikanaan
koelaulutilaisuuksien kautta uusia kykyjä ja työkaverien
"pakottamana" Janne saatiin houkuteltua yhteen tilaisuuksista.
"Rokkimies" hieman karsasti ideaa, mutta taipui ja lähti
kokeilemaan iskelmää. Tanssilavojen seuraavaksi tähdeksi
Jannea ei kuitenkaan valittu, mutta häntä pyydettiin silti
laulamaan Kirjeen ensimmäistä versiota ikäänkuin malliksi
tuolle valitulle iskelmäprinssille. Syystä tai toisesta pian
äänitysten jälkeen levy-yhtiöstä ilmoitettiin, että kyllä tästä
sinkku tehdään...tunnetuin seurauksin.
Kirjeen menestyksen myötä Janne passitettiin studioon
samannimistä pitkäsoittoa työstämään. Biisit olivat valmiina
odottamassa, ja muutamassa päivässä Janne opetteli biisit ja
lauloi ne nauhalle. Slaavilaisvaikutteiset kaihoisat iskelmät
upposivat kansan syviin riveihin, ja seuraavat kuukaudet
Jannea vietiin keikalta toiselle hurjaa vauhtia.
Toinen Kevät esitteli hieman uudistuneen laulajan. Ensimmäinen single Shangri-La oli jotain muuta kuin perusiskelmää, mutta se oli silti menestys useine ykkössijoineen. Moni muukin levyn kappaleista jäi elämään, ja keikoilla Janne villitsi kansaa entiseen malliin.
Kolmannen levyn Ajan Valtias myötä edellisellä levyllä alkanut muutos sai jatkoa. Levystä olisi saattanut tulla radikaalimpi ja rokkaavampi, mutta levy-yhtiön johtoporras ei asiasta innostunut ja karsi rock -elementtejä rajulla kädellä.
Yhteistyö Laurilan tallin kanssa päättyi Ajan Valtiaaseen, jonka jälkeen suuri ja kansainvälinen Universal poimi Jannen riveihinsä. Levy-yhtiöllä oli selkeä näkemys seuraavan levyn linjasta - turvallista, siistiä perusiskelmää. Levyltä löytyvät Nordman ja Nazareth -käännösbiisit olivat valmiiksi mietittyjä ratkaisuja, eikä muidenkaan biisien valinnassa paljoakaan kyselty artistin mielipidettä. Kulkija levystä tulikin aikalailla laimea keitos, eikä lopulta edes levy-yhtiö ollut siihen tyytyväinen, ainakaan markkinointiin ei haluttu panostaa. Sinkkuja julkaistiin kyllä useampia, mutta menestys jäi vaatimattomaksi.
Viides levy Unelmien Valtatie ilmestyi vuoden 2003 kesällä. Jostain syystä harmittavan vähäiselle huomiolle jäänyt albumi, joka monien fanien mielestä on hänen tasapainoisin levynsä. Mukana levyllä on monia helmiä, kuten Elämän Malja, Levoton, Luoksesi Löydän ja omaperäinen versio kappaleesta Siks' Oon Mä Suruinen.
Vuoden 2004 alkupuolella eräs Jannen pitkäaikaisista unelmista toteutui. Hänen hard rock -yhtyeensä Human Temple sai levytyssopimuksen. Esikoislevy Insomniaa oli valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa edellisvuonna, ja sitä tarjottiin julkaistavaksi muutamille levy-yhtiöille. Välittömästi raakaversion kuultuaan kolme noista levy-yhtiöistä ilmoitti kiinnostuksestaan, ja lopulta pisimmän korren veti Saksalainen MTM Music GmbH. Levy julkaistiin useimmissa Euroopan maissa 21. kesäkuuta 2004, ja vastaanotto lehdistössä ja muussa mediassa oli erittäin innostunutta. Levy julkaistiin myös Japanissa alkusyksystä 2004.
Jannen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu edelleen ahkeraa keikkailua taustayhtyeensä kanssa, uusien kappaleiden sävellys- ja sanoitustyötä, FreeArtistien toiminnan kehittämistä ja paljon muuta - ihan kaikkea ei voi vielä edes julkistaa!

