BIANCA MORALES

Esittely

Bianca Morales aloitti esiintyvän ja levyttävän artistin uransa jo 1980-luvun alussa. Vuonna 1984 hänestä tuli koko kansan suosikki voitettuaan silloisen Mainos-tv:n (nyk. MTV3) ensimmäisen Kevään Sävel-kilpailun reggaehenkisellä kappaleella “Our Party”. Parin vuoden ajan Bianca ja funk & groove-orkesteri FF (Fast Forward) kiersi Suomea ja räjäytti puhallinsektioineen ja peukkubassoineen (Puppe Strandberg) lavakansan tajunnan. Englanninkielinen Vinyyli-LP myi Suomessa kunnioitettavat 15.000 kpl (nykyisin kultalevyn rajapyykki). Albumi Our Party ja vinyyli-EP Get Up and Dance julkaistiin myös Pohjoismaissa sekä useissa Keski-Euroopan maissa, joissa ne soivat ahkerasti klubeissa. Näitä harvinaisia äänitteitä on silloin tällöin saatavissa lähinnä saksalaisista ja espanjalaisista DJ- ja keräilijöiden nettilevykaupoista. Bianca kirjoitti kaikki albumin biisit yhdessä "Right Hand" Hännisen kanssa.

Laulaja ja lauluntekijä Biancan uusinta tuotantoa on tarjolla äänitteillä When in Rome ja suomenkielisellä alkuperäisjulkaisulla Unelmaloma Roomassa. Molemmilla albumeilla on kansainvälisissä laulukilpailuissa menestynyt raita. “Yleislakko” pääsi kymmenen parhaan joukkoon ja sai kunniamaininnan International Songwriting Competitionin jazz-kategoriassa. “Via Veneto” englanninkielisenä versiona pääsi Top Teniin USA Songwriting Competitionin Latin-kategoriassa. Oma levymerkki Beem Records julkaisee vuosittain kunnianhimoista musiikkia, jota on luotu yhteistyössä amerikkalaisten musiikintekijöiden kanssa.
Lähes kaikki äänitejulkaisut on listattu tälle sivulle kohdassa Äänitteet. Beem Records on perustajajäsen indie-levy-yhtiöiden arvostetussa yhdistyksessä
Indieco.

Tällä hetkellä Biancan "Tärkeimmät Asiat"-listalla on kaksi pääasiaa: Jazz- ja muu hyvä rytmimusiikki esiintymisineen ja levytyksineen sekä esiintyminen ja työskentely lasten ja nuorten parissa.

Vuonna 2007 jo kolmas vuosittainen
Pori Jazz Kids Festival aloittaa varsinaisen juhlakauden heinäkuussa ja on keskeinen osa upeaa Pori Jazz Festivalia. Bianca toimii Kids-festivaalin tuottajana. Muita huippuhetkiä lasten ja nuorten parissa ovat vuosina 1996–1998 YLE TV1:n Lasten- ja nuortenohjelmien tuottamat 24 musiikkivideota teemoilla Säästämme luontoa, suojelemme eläimiä sekä Hottikokki. Varsinainen musiikillinen elämyspaketti on videosarjojen suosituimmista lauluista koostettu CariBianca Goes Big Band-konsertti.

Jazzmusiikkia Bianca esittää säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla, mm. Los Angelesin parhaissa jazzklubeissa
West Hollywoodissa. Vuoden 2007 kesän kalenterissa on esiintymiset mm. Pori Jazz Festivalilla sekä Villa Celimontana Jazz Festivalilla Roomassa. Tutustu Biancan keikkakalenteriin.

Vuosien saatossa Biancaa on nähty myös teatterilavoilla, viimeisimpänä Helsingin kaupunginteatterin Hairspray -musikaalissa näytäntökausina 2005-2006. Suomenruotsalaisena Bianca on esiintynyt myös ruotsinkielisellä päänäyttämöllä Helsingin Svenska Teaternissa Millenium-tuotannossa 1900-musikalet. Teatteriesiintymiset on listattu tälle sivulle kohtaan Teatteri.

Televisio teki Biancasta tunnetun ja esiintymisiä eri ohjelmissa on kertynyt runsain mitoin erilaisista lauluesityksistä MTV3:n Iloinen keittiö-ohjelmasarjan "emäntä"-tehtäviin. Osa esiintymisistä on listattu tälle sivulle kohtaan Televisio.

Bianca on toiminut uransa alkutaipaleella myös radiojuontajana (Ungdomens gåva i toner), ammatti-DJ:nä ja ruotsinlaivoilla viihdepäällikkönä ja ohjelmatuottajana. Ohjelmatoimiston toimistoapulaisena ja Solo ry:n hallituksen jäsenenä ja sihteerinä Bianca kouluttautui musiikkibisnekseen ja perusti oman yrityksen Bianca Morales Productions Oy:n jo vuonna 1989 vähän yli parikymppisenä.

Aktiivisena naisena Bianca toimii toimitusjohtajana sekä omassa yrityksessä että Suomalaisen Musiikin Osuuskunta SMOK:issa (perustettu v. 1997), joka keskittyy internetissä tapahtuvaan musiikin menekinedistämiseen sekä viihdealan toimijoiden koulutukseen. Jo järjestyksessä kahdeksas Viihdealan avainhenkilöstö-koulutus (11 kk:n kurssi päättyy 27.4.2007) on käynnissä Espoossa. Bianca on kirjoittanut yhdessä yhtiökumppaninsa Merja Partasen kanssa ensimmäisen suomenkielisen musiikkibisneksen oppikirjan v. 1995 (silloin nimellä Solistin käsikirja). Nykyistä päivitettyä työkirjaa, nimellä Musiikkia & Menestystä, käytetään edelleen oppimateriaalina Espoossa ja Ikaalisten artistikurssilla, jota Bianca on myös ollut aloittamassa 1990-luvun puolivälissä. Internet markkinointiratkaisuna musiikin pientuottajille ja -kustantajille-artikkeli (Morales-Partanen) on julkaistu v. 2003 WSOY:n kustantamassa kirjassa Kulttuuribusiness.

Bianca on kolmen kansainvälisen musiikkialan järjestön jäsen.
The Recording Academy (NARAS) jakaa vuosittain himoitut Grammy-palkinnot. Tämän organisaation Los Angeles Chapterin jäsenyys jo vuodesta 1993 on tuonut monia merkittäviä kansainvälisiä kontakteja, LA WoMen in Music (LaWim) on läheinen yhteistyötaho ja International Association for Jazz Education (IAJE) on tärkeä sekä koulutus-, esiintymis- että muissa jazzmusiikkia edistävissä asioissa.

Biancan pitkä ura sisältää paljon mielenkiintoisia, kunnianhimoisia ja rohkeita hetkiä. Muistelmateosta ei vielä ole tekeillä, mutta seuraavissa julkaisuissa on kuvattu Biancan ammatillisia kohokohtia: V. 2003 julkaistu ansiokas Rockin korkeat korot -kirja esittelee tärkeimmät suomalaiset naisartistit 1950-luvulta nykypäiviin asti. V. 2004 julkaistun Iskelmän tähtitaivas -kirjan sivuilta löytyy 500 suomalaista viihdetaiteilijaa ja sokerina pohjalla suomalaisten laulukilpailujen historiaa. Biancan urakehitys alkuponnisteluista menestykseen on myös yhtenä esimerkkitapauksena v. 2005 amerikkalaisessa julkaisussa Aunt Bessie´s How To Survive A Day Job While Pursuing The Creative Life.
 

Äänitteet

v. 2007 Los Angelesissa julkaistiin When in Rome-CD, Beem Records
v. 2005 Pori Jazz Kids Festivaleilla julkaistiin kaikki luontovideosarjan 14 laulua sisältävä
Yhteinen maailmamme-CD,
Beem Records, yhteistyössä WWF :n kanssa, levy myynnissä myös Levyvirastossa
v. 2003 lokakuussa julkaistiin Unelmaloma Roomassa -CD,
Beem Records, levy myynnissä Levyvirastossa
v. 2003 helmikuussa tallennettiin Hottikokki- ja Säästämme luontoa, suojelemme eläimiä-musiikkivideosarjoista tuttuja suosituimpia lauluja ruotsin kielellä, ruotsalaiset tekstit Barbara Helsingius, Beem Records
v. 2002 Spell Remix EP. Yksi laulu, neljä erilaista versiota, Beem Records
v. 2000 I’ve been dreamin...-CD, Beem Records, jossa 12 englanninkielistä sävelmää, mukana v. 1984 Kevään Sävel-voittaja ”Our Party” v. 2000 versiona. Bonus-soittona neljä suomenkielistä versiota Biancalle sävelletyistä ja sanoitetuista kappaleista. CD on loppuunmyyty, mutta digiraidat myynnissä Levyvirastossa
v. 2000 huhtikuussa julkaistiin singlelohkaisu ”Rannalla sannalla/Summer Night” ja ”Parhaan saan/Higher Love”, Beem Records
v. 1999 marraskuussa julkaistiin singlelohkaisu ”Rakkauden maa/Rainbow” - duetto Pepe Willbergin kanssa
v. 1996 - 98 Säästämme luontoa, suojelemme eläimiä-videosarjan CD, sisältää kahdeksan suomenkielistä ja kaksi englanninkielistä laulua, Hottikokki-sarjan musiikkivideot, ei erikseen julkaistua äänitettä
v. 1991 The Nearness of You-CD, jossa rakastetuimpia standardeja ”All of Me”-kappaleesta ”Mistyyn”, kaikki sovitukset Markku Johanssonin käsialaa, säestäjänä Markku Johansson Sextet.
CD on loppuunmyyty, mutta digiraidat myynnissä Levyvirastossa
v. 1984 - 90 Bianca mukana kokoelmalevyillä, mm. Kevään säveliä ja Get Up And Dance
v. 1984 Our Party - LP, Kevään Sävel-voittaja ”Our Party” aikansa hittiversiona (FF-orkesteri)
v. 1982 - 83 Äänitteitä mm. Grani Big Band’ in ja Harry Lime-orkesterin solistina, ensimmäinen oma single
v. 1981 Ensimmäinen äänite ”Can´t Help Fallin’ in Love” Grani Big Band’in solistina, äänitys tapahtui Biancan ollessa vasta 14 v!

Televisio ja Internet Web Casting

v. 2007 videokoosteet TEN20 Cafen konsertista West Hollywoodissa eri nettisivuilla,
tästä linkistä 10 min. versio ,
tästä linkistä 3 minuutin versio
v. 2006 helmikuussa suora 2-tuntinen web lähetys Los Angelesista Kulak´s Woodshed-klubista
v. 2003 10.3. sekä 17.3. YLE TV 2 (FST) , klo 20.20 Bianca vieraili ”Schlager på lager”-ohjelmassa ja 12.10. Bianca kilpaili BumtsiBumissa.
v. 2002 Musiikkivideoiden uusintoja.
v. 2001 Musiikkivideosarjojen uusintoja YLE:n lasten ohjelmissa, BumtsiBum (MTV 3)
v. 2000 BumtsiBum (MTV 3), Koivula ja Tähdet (MTV 3), Huvin vuoksi (TV2), Nettikymppitonni (MTV 3), Hottikokki-videosarjan uusintoja (TV1), Tie tähtiin (tuomari) (MTV 3).
v. 1999 - 98 Ykköskatsomo, Huomenta Suomi useampaan otteeseen, Säästämme luontoa- ja Hottikokki- videosarjojen uusintoja (Veturi ja AamuTV)
v. 1997 ”Laivalastillinen jazzia”-kabareen taltiointi YLE TV 1, Iloinen Keittiö (juontaja) MTV 3, Säästämme luontoa-videosarja uusintoineen (Veturi ja AamuTV), Huomenta Suomi
v. 1984 - 96 Kymmeniä esiintymisiä erityyppisissä ohjelmissa Suomessa, mm. Euroviisukarsintoja, suuria viihdekonsertteja ja muita viihdeohjelmia, lisäksi Suomen edustajana Music Box (nyk. MTV Europe)-kanavan ohjelmassa. Bianca on toiminut myös koordinaattorina, laulajana ja juontajana suurissa SOLO ry:n konserteissa TV 1 sekä ”O Solo Mio”-ohjelmasarjassa MTV 3.
Mainos-TV:n ”Kevään Sävel”-voitto v. 1984

Teatteri

v. 2005-2006 Helsingin kaupunginteatteri,
Hairspray-musikaali (80 loppuunmyytyä näytöstä)
v. 2003 Svenska Teatern, ”1900-Musikalet”, kaksi erikoisnäytöstä
v. 2000 Svenska Teatern, ”1900-Musikalet”, ensi-ilta joulukuussa 1999, yhteensä 53 esitystä talven ja kevään aikana
v. 1999 toukokuu Hamina Bastioni, Broadway-musikaali ”Godspell”
v. 1999 Savoy teatteri, Broadway-musikaali ”Godspell”
v. 1998 Ateneum-sali, ”Kuvan laulu”
v. 1996 Cotton Club, ”Laivalastillinen jazzia”-kabaree

Radio

v. 1985 - 86 Juontaja ruotsinkielisessä Ungdomens gåva i toner (Nuorten sävellahja)
v. 1984 alkaen satoja radiohaastatteluja ja vierailuja erikoisohjelmissa.


http://www.biancamorales.com/

 



   

 

Tulosta tämä sivu Powered by SiteSystem version 1.63 Netello.com