ANZA MERTARANTA ALLSTARS
Selostajalegenda Antero "Anza" Mertarannan perustama Allstars, on ehkä maamme ainoa bilebändi, jonka ohjelmisto perustuu ainoastaan 60- ja 70-lukujen rock- ja popiskelmähitteihin. Varsin omaperäiseen keikkakattaukseen on kaivettu esiin mainitun ajan tutut ja myös unohdetut menopalat. Allstarsin esiintymistyyli on yleisöystävällistä ja uppoaa kaikenikäisiin kuulijoihin välittömyydellään, sekä vankalla soundilla ja ammattitaidolla. Bändin kaksituntinen musiikkitykitys etenee laulaja Seppo Tammilehdon laatiman taktiikan mukaan. Kitaristeina häärivät, ryhmän toinen laulaja Jukka Harju, sekä manserokin legendoihin kuuluva Seppo "Kala" Alajoki. Mukana on vielä Syksyn Sävel-ikoni Masi Luoma, sekä tukena ja turvana basisti Pekka Haavisto. Joukon takalukkona ja tahdin lyöjänä rumpaloi siis Antero "Anza" Mertaranta. Hän ei itse laula, mutta tämä selostuksen kansallissankari pitää huolen huulenheitosta siihen malliin, että paikalla olleet jäävät esityksen jälkeen nostalgisen auvoisaan olotilaan.
PYYDÄ MEILTÄ OHJELMATARJOUS, KLIKKAA TÄSTÄ
|